Tervetuloa!
Andriaana on perinteinen koiraeläinroolipeli, jossa pelaaminen tapahtuu foorumissa. Juoni on melko kliseisesti muodostettu pyörimään hyvän ja pahan kamppailun ympärille. Oman mausteensa siihen kuitenkin antavat Andriaanan omat hienoudet, kuten Lahko ja Puolikuu, sekä muut ryhmittymät ja laumojen väliset sekasotkut.
Laumoja roolipelissä on viisi, lisäksi peliin voi ottaa myös laumattoman hahmon, joten hahmollesi löytyy varmasti sija saarelta!
Mikäli olet kiinnostunut liittymään kirjavaan joukkoomme, ole hyvä, ja tutki sivusto huolella lävitse. Toivoisimme, että sinulla olisi edes jonkinlainen käsitys roolipelaamisesta, kenties hieman pelikokemustakin. Mikään mestari ei tarvitse olla, mutta kunhan kärryillä on (ja pysyy).
Andriaanan sivuilta ei luonnollisestikaan saa kopioida mitään. Tekstit, kuvat, ulkoasu ja idea kuuluvat puhtaasti meille, ja hahmot pelaajilleen. Kopioiminen on rikos.
Toivon mukaan pidät roolipelistämme! Vieraskirjan puolella saa ihan rauhassa kysellä mieltään askarruttavia asioita, me vastaamme mielellämme. Jos siltä tuntuu, niin tervetuloa vain pelaajakaartiimme, joukkoon mahtuu aina pari lisää!
Lara, Kuutamo & Tucci
Andriaanan oheissivustot

Sivustolistaukset
Päivitykset
20.10.2011 Päivitystauko on ollut niin pitkä että sitä hyviteltiin uudella ulkoasulla, joka on Tuccin tekemä (kuten aina). Ulkoasun virallisempi tarkoitus oli olla myös lahjana uljaalle 20-vuotiselle ylläpitäjä-Larallemme ONNEA JEE!
Itse sivuston päivityksistä en muistakaan mitä päivittelin. Hahmolista ja linkkilista varmasti suurimpia lisäyksiä kokivat. Ja korkkasin täten myös oikeuksiani sivuston webmasterina. ~Tucci
21.3 Hahmolista päivitetty, 200 hahmon raja meni rikki!
Foorumilla ajankohtaista:
- Ederan vartiokaartilaiset saavat lupaa kysymättä liittyä peliin, jossa vieraslaumalaiset ovat tunkeutuneet
Ederan maille.
- Djalan ja Afuelin uudet järjestelyt.
- Djalan, Afuelin ja Lahkon yhteispeli!
- Lahkon johtoon on nousemassa Koeth Musta.
30.12 Uudet vieraskirjat saatu käyttöön! :) Näitä sopii ihastella ja ihmetellä, toivon mukaan nämä yksilöt toimisivat paremmin kuin Freebok.
Myös hahmolista siivottu viimein, historiat päivitelty, karttaa uusittu, lisätty miitti-osio toimivaksi ja tuolle ylijäämä-linkin taakse kaikkea matskua. Vähän joka puolella pikkuista
remppaa vuodenvaihteen kunniaksi.
26.12 HUOMIO! Freebokilla on jokin tekninen ongelma, eikä ylläpito pääse kirjautumaan sisään palveluun. Näin ollen emme voi vastailla vieraskirjaan tai hyväksyä uusia
hahmoja ennen kuin tilanne ratkeaa. Koetamme keksiä jotain, jos Freebok ei näytä palautuvan normaaliksi.
1.12

Foorumilla:
- Uudelleenilmoittautuminen
- Gaala 2010
- Miitti!
11.8
Historiikkiä (saaren) päivitelty, samoin hahmolista. Uusia linkkejä ja muutama uljas, uusi kuvapohjakin tarjolla!
15.6
Hahmolista päivitetty.
9.6
Sivuille lisätty Andriaanan tuore kartta ja Ederan kartanon pohjapiirrokset. Myös uusimisia laumojen teksteissä ja alueista kertovissa teksteissä.
FOORUMILLA KATKOS 1.6!
Tucci tekee yllätysmuutoksia Andriaanan foorumille jossain vaiheessa päivää, ja foorumi voi tämän vuoksi olla pidemmänkin aikaa poissa käytöstä.
19.4
Hahmolista päivitetty.
Foorumilla tällä hetkellä:
- Djalan YP-aluevaltausprojekti
- Kesämiitin suunnittelu käynnissä!
8.2
Foorumin uudelleenilmoittautuminen on päättynyt ja niin hahmolista kuin foorumikin on siivottu.
Tarkastakaa, löytyvätkö kaikki hahmonne oikeine osoitteineen ja lahkopisteineen listalta!
Puutoksista ilmoitus vieraskirjaan, mukaan hahmon nimi ja lauma, osoitteenmuutoksissa oikea osoitekin.
Paljon hienosäätöä jäi päivityksestä uupumaan, mutta pyrin päivittämään sivujen juoniselostukset yms. ajan tasalle kevään aikana.
Vanhat päivitykset